Nordic Hydrogen Route hanke etenee: EU-rahoitusta myönnetty 29,4 miljoonaa euroa ja tukisopimus allekirjoitettu

Nordic Hydrogen Route (NHR) -hanke, jota on suunniteltu Pohjois-Ruotsin ja Suomen välille, on saavuttanut tärkeän virstanpylvään. Aiemmin tänä vuonna Euroopan unioni myönsi hankkeelle 29,4 miljoonan euron rahoitustuen CEF Energy -ohjelman (Connecting Europe Facility) kautta. Hankekumppanit Gasgrid Finland ja Nordion Energi ovat kevään neuvottelujen päätteeksi allekirjoittaneet virallisen rahoitustukisopimuksen Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanoviraston (CINEA) kanssa.

Sopimus mahdollistaa jo käynnissä olevan toteutettavuusselvitysvaiheen ja myöhemmin perussuunnitteluvaiheen toteuttamisen, joissa valmistellaan hankkeen investointipäätöstä. NHR-hankkeella on keskeinen rooli Perämeren alueen vetytalouden kehittämisessä. Alueella on erinomaiset edellytykset uusiutuvan energian ja puhtaan vedyn tuotannolle, ja NHR-hanke tukee teollisuuden hiilidioksidipäästöjen vähentämistä sekä uusien puhtaiden toimialojen syntymistä.

“NHR-hanke on Gasgridin vetytiekartan kulmakivi ja mahdollistaa puhtaan vetyinfrastruktuurin kehittämisen alueella, jolla on valtavasti potentiaalia. Olemme ylpeitä panoksestamme kestävän tulevaisuuden rakentamiseen”, sanoo Gasgridin vetykehityksestä vastaava johtaja ja Gasgrid vetyverkot Oy:n operatiivinen johtaja Sara Kärki.

”Vety on tulevaisuudessa tärkeässä roolissa kehitettäessä omavaraisempaa energiajärjestelmää Pohjoismaissa ja Euroopassa. Tämä rahoituspäätös on tärkeä virstanpylväs, jonka ansiosta hanke pääsee etenemään seuraavaan vaiheeseen,” toteaa Nordion Energi H2 yhtiön toimitusjohtaja Caroline Bertlin.

Gasgridin EU-tukea saaneet hankkeet ovat osa laajempaa yhteistyötä, jota teemme Itämeren alueen toimijoiden kanssa vetymarkkinoiden ja infrastruktuurin kehittämiseksi. Samalla ne tukevat Suomen kansallisia tavoitteita rakentaa kilpailukykyistä ja kestävää vetytaloutta. Tavoitteena on mahdollistaa korkean jalostusasteen investointien sijoittuminen Suomeen sekä vahvistaa alueen energiaturvallisuutta ja resilienssiä muuttuvassa geopoliittisessa toimintaympäristössä.

Lisätietoja:

Median yhteydenotot ja haastattelupyynnöt ystävällisesti Gasgridin viestinnän kautta: marjaana.kivioja (@) gasgrid.fi tai puh. 0400 773 181 tai

Nordion: Head of Public Affairs and Communication, Saila Horttanainen, saila.horttanainen (@) nordionenergi.se tai puh.  +46 70 622 76 06

Euroopan unionin osarahoittama. Esitetyt näkemykset ja mielipiteet ovat ainoastaan tämän tekstin laatijoiden näkemyksiä eivätkä välttämättä vastaa Euroopan unionin tai Euroopan ilmasto-, infrastruktuuri- ja ympäristöasioiden toimeenpanoviraston (CINEA) kantaa. Euroopan unionia tai myöntävää viranomaista ei voida pitää niistä vastuussa.

Nordic Hydrogen Route on Gasgridin ja Nordion Energin aloite, jonka tavoitteena on nopeuttaa vetytalouden luomista rakentamalla rajat ylittävä vetyinfrastruktuuri Pohjanlahden alueelle ja avoimet vetymarkkinat vuoteen 2030 mennessä. Pohjoismaisen vetyreitin tavoitteena on edistää hiilidioksidipäästöjen vähentämistä, tukea alueellista vihreää teollistumista, talouskehitystä ja Euroopan energiaomavaraisuutta. Yritykset pyrkivät kehittämään putkistoverkoston, joka siirtäisi energiaa tehokkaasti tuottajilta kuluttajille, jotta nämä voisivat varmistaa pääsyn avoimille, luotettaville ja turvallisille vetymarkkinoille. Hanke sai EU:n PCI-statuksen 8. huhtikuuta 2024, ja se on parhaillaan toteutettavuustutkimusvaiheessa. Lisätietoa: www.nordichydrogenroute.com

Gasgrid on kaasujen siirrosta ja siirtojärjestelmästä vastaava verkonhaltija Suomessa ja kansallisen vetyverkon rakentaja. Tarjoamme asiakkaillemme turvallista, luotettavaa ja kustannustehokasta kaasujen siirtoa. Kehitämme aktiivisesti ja asiakaslähtöisesti siirtoalustaamme, palveluitamme ja kaasumarkkinoita edistääksemme tulevaisuuden hiilineutraalia energia- ja raaka-ainejärjestelmää. Gasgrid-konsernin muodostavat valtio-omisteinen emoyhtiö Gasgrid Finland Oy sekä tytäryhtiöt Gasgrid vetyverkot Oy ja Floating LNG Terminal Finland Oy. Lue lisää: gasgrid.fi

Nordion Energi on erikoistunut energiainfrastruktuuriin, ja sitä ohjaa selkeä tavoite: olla mukana ajamassa siirtymistä 100 % vihreään energiaan. Nordion Energi on Ruotsin kantaverkon verkko-operaattori (TSO, Transmission System Operator) ja omistaa ja operoi maan suurinta kaasunjakeluverkkoa sekä harjoittaa sähköverkkotoimintaa. Nordion Energi varmistaa, että asiakkaillemme, kuten teollisuudelle, kunnille, CHP-laitoksille, kotitalouksille, huoltoasemille ja ravintoloille, on aina saatavilla energiaa turvallisesti ja kestävästi. Lisätietoa: www.nordionenergi.se